
Rolf Wollmann
Automekaanikko – HuoltoVeholainen vuodesta 2015 alkaen
Rolf Wollmann, Veho Herttoniemi: ”Huoltamieni Mercedesten yhteenlaskettu ajomäärä on 150 000 000 kilometriä, mikä on sama kuin ajaisi 130 000 kertaa Suomen päästä päähän.”
Helsinkiläinen Rolf Wollmann on huoltanut ja korjannut Mercedeksiä n. 5 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii ST-mekaanikkona (system technician), joka on Mercedes-Benzin toiseksi korkein koulutustaso. Ammatinvalinta oli aikanaan helppoa, sillä nuorena mm. kartingia harrastanut ja lajissa kilpaillut Rolf on aina tykännyt tekniikasta.
- Ymmärrän tekniikan päälle, joten tämä ammatti oli luonteva valinta. Tykkään työstäni todella paljon, koska tässä pääsee koko ajan kehittymään. Nuoresta iästäni huolimatta kilometrejä on kertynyt reippaasti. Huoltamieni Mercedesten yhteenlaskettu ajomäärä on nimittäin 150 000 000 kilometriä, mikä on sama kuin ajaisi 130 000 kertaa Suomen päästä päähän, Rolf hymyilee.
Rolfin toimenkuvaan kuuluu myös Mobilo-liikkuvuusturvaan liittyvä päivystysvuoro. Jos asiakkaan autoon tulee tien päällä esimerkiksi tekninen vika, Rolf hyppää huoltoautoon ja lähtee selvittämään asiaa paikan päälle.